shakespearen jalanjäljissä

Mää aattelin kirjottaa tällasen minipostauksen omistaen tän ihan kokonaan yhelle kirjakaupalle jossa käytiin eilen Johanneksen kaa. Ollaan tehty ihan kamalasti kaikkea mutku ei kerkee kirjottaa kaikesta!

                              

Tää paikka löytyy Notre Damen vierestä, löytyy ku ottaa metrolla linjan 4 ja jää St-Michelillä. 

Se oli oikeasti maailman sympaattisin kirjakauppa ikinä! Seiniä ei näkyny hyllyjen takaa laisinkaan ja ylähyllyille pysty kipuamaan pikkutikkaita pitkin. Penkkejä oli varattu sinne tänne ihan siksi että asiakkaat sais rauhassa lueskella niitä kirjoja siellä.

Yläkerta toimitti kirjaston viraa. Sen lisäks, että siellä sai lueskella niitä kirjoja ihan niin kauan ku huvitti (siellä oli laitettu sellasia sängynomasia pikku soppeja joissa pysty makoillenki lukemaan), nii siellä oli myös vanha kirjotuskone jolla sai kirjotella menemään ihan vapaasti jos tartti ja piano jota sai soittaa! Se kirjotuskone naputti ihan tauotta siellä ja siitä tuli sellanen tosi ihana olen-kotona-olo. Ku muuten oli ihan ihan hiljaista.

  

Oli tosi rauhallinen olo kun sitten lopulta piti lähtee syömään puoli kasilta. Oltiin me siellä jotain melkein puolitoista tuntia kuitenkin. En kerenny vielä pianoo soitella mutta musta tuntuu että eksyn (tai eksytään) tonne vielä uudestaan....

Lopuks vielä kuva Sacre Coeurista eilen päivällä ku sato vähän lunta ja musta nuo rinteet näyttää ihanilta ku niissä on lumipeite. Sacre on mun lemppari mulla tulee aina pyhä olo kun käyn siellä.

Siiru

au revoir sidney

Noniin, pitää nyt vähän kirjoitella Reimsin kuulumisia ennenkun tänään poistun täältä reiluksi viikoksi, ehkä jopa kahdeksi, Pariisia tutkailemaan.

Täällä on ollut aika hiljaista, melkein jokainen päivä on sellainen ällöttävän harmaa ja sataa. Ikävä oikeata talvea.
Viimeviikolla oli aika surullista, koska meidän pikkukissa Sidney karkasi tiistai-iltana. Oli kauhea häslinki päällä kun Stan oli lähtemässä seuraavana aamuna leirikouluun Englantiin niin eihän siinä kukaan hoksannut sitä kissaa illanmittaan ryhtyä huhuilemaan. Huomattiin sen jättämä hassu pieni tyhjiö vasta seuraavana päivänä. Tottakai piti heti tarttua toimeen, soitella eläinsuojelijahoitajaviranomais-ihmisille (?) ja liimailla puihin ja roskapönttöihin WANTED-ilmoituksia Sidneyn kuvalla. Kaksi päivää kuumoteltiin täällä, torstai-ilta oli todella erikoinen kun Stan oli leirikoulussa ja nuo molemmat vanhemmat työmatkalla ja minä ja Anne-Fleur oltiin ihanihan kahdestaan kotona, ei ollut edes Sidneytä... Leivottiin yhdessä pullaa ja tanssittiin humppaa. Oli yllättävän helppoa, AF on yleensä niin kauhea draamakuningatar ja kiukuttelija, että kun se sitten yhtäkkiä käyttäytyi kuin enkeli eikä ollenkaan edes ikävöinyt ketään, olin maailman eniten yllättynyt.
Perjantaina sitten saapui tieto, että Sidney on löytynyt - kuolleena.
Voi itku!
On ollut ihan outoa kun ei ole enää ketään ketä hätistellä jääkaapista ulos tai silitellä kun on hellyyskaipuu tai ketään kenelle jutella suomeksi silloin kun tekee vain mieli puhua suomeksi ääneen.
Nyt keskiviikkona sitten Stan tuli kotiin ja sillekkin piti kertoa suru-uutiset. Ihan hyvin se kuitenkin sen sitten otti, oltiin kaikki vähän pelätty sille kertomista kun Sidney oli kuitenkin eniten Stanin kissa.
Stan oli raahannu Englannista ihan hirveän määrän tuliaisia, eikä se ollu ostanu itelleen mitään! Stan on niin kulta. Raasu, ihan sydäntä raasto ku se oli niin ihanasti laittanu ja sitte sille piti kertoo että sen kissa delas.
mulle Stan toi sellasen PIUPIU linnun, se näyttää pipiltä ja se oli ostanu sen siksi. Se on mun "petit compagnon de bureau".

Nyt kuitenkin  pitää hoidella viimehetken pakkaukset ja sitten kohtapuoliin lähteäkin jo hakemaan AF:ää koulusta ja kipitellä junalle:>

Au revoir
Siiru